Hoi An II

 Nyt pitkästä aikaa lisää tekstiä! (: Hoi Anista on palattu "kotikaupunkiin" jo itseasiassa maanantaina ja loput porukasta tiistaina. Reissu oli aivan mahtava ja blogin isäntäväen lomakin ilmeisesti tuntui aivan lomalta.
 Lauantain tutkailimme kaunista Hoi Anin kaupunkia pyörällä. Kaupunki on ollut 1400-1800-luvuilla Keski-Vietnamin tärkein kauppakaupunki, jonka ilmeisesti kiinalaiset perustivat. Hoi Anin läpi kulkeva joki on ollut tärkeässä asemassa kauppatavaraa kuljetettaessa. Hoi Anissa näkyvät selvästi kiinalaisvaikutteet monissa vanhan kaupunginosan rakennuksissa ja temppeleissä. Lauantaina totesimme myös Hoi Anin lähimpänä olevan Cua Dai-rannan olevan yllättävänkin upea!

Ranta jatkuu loputtomiin molempiin suuntiin

 Kaupunki on nykyisin täynnä räätäleitä ja kengäntekijöitä joten tulihan molempien käsityöntaitajien kykyjä testattua ;) Vaatteita ja kenkiä saa edullisesti ja kaikkea saa muotilehtien ja kuvastojen sivuilta sekä trendimerkkien mallistoista. Kannattaa varautua kuitenkin että "merkkikengän" merkki on maalattu kenkään sapluunan avulla.

 Loistavinta koko Hoi Anin reissussa oli sunnuntaipäivä, jolloin uskaltauduimme ottamaan allemme skootterit.

Skootteriopettelua

 Lähdimme tutkimaan Hoi Anin pienen keskusta-alueen ulkopuolta ja maaseutua nauttien auringonpaisteesta ja skootterilla ajon hauskuudesta! Määränpäätä ei ollut ja se tekikin ajelusta nautittavan leppoisaa. Kaupungin laitaman tiet olivat sopivan rauhallisia meille ajaa, sillä kaupungin ruuhkassa ajaminen osaa olla raivostuttavaa ihmisten poukkoillessa lähes miten sattuu (totesimme myös sen). Ajelun lomassa käännyimme suuremmalta tieltä poikkikadulle nähtyämme taivaanrannassa pilkottavan meren. Poikkesimme tietämättämme historiastakin kuuluisalle, yli 20 kilometriä pitkälle China Beachille. Rannalle saapui seuraksemme pian koko päivän kruunannut mies. Mies (ilmeisesti hänen nimensä on Cam) oli kuuromykkä, joka selkeällä elekielellä ja rannan hiekkaan kirjoittamalla kysyi kotimaatamme ja ikiämme.

Cam kirjoittamassa maihinnousujen vuosilukuja

"Esittelyiden" jälkeen Cam ryhtyi kertomaan meille monia onnettomuuksia kohdanneen rannan historiasta. Hän kirjoitti hiekkaan jenkkien ja korealaisten maihinnousun vuosilukuja ja selitti kuinka kaikki maat olivat ottaneet yhteen ja kuinka ranta ja sen asukkaat olivat kokeneet karun kohtalon monena vuotena (lisäksi rannalle oli iskenyt tämä kuuluisa tsunamikin). Pian mies kutsui meidät kotiinsa, joka oli samaisen rantatien päässä. Kaveri oli ilmeisesti bongannut meidät saapuessamme rannalle hänen kotitalonsa editse. Asetuimme istumaan pihalle ja saimme juodaksemme vietnamilaista teetä (joka on muuten hyvää!). Kotonaan mies esitteli vaimonsa, joka oli myöskin saanut kokea sodan karmeudet. Naisella oli ilmeisesti sirpaleita selässä, kädessä, jalassa ja päässä, joka heikensi hänen näkökykyään. Nainen joutuu varmaankin loppuelämänsä syömään monia eri lääkkeitä vaivoihinsa. Cam kertoi meille lisää rantaa kohdanneista karmeuksista ja näytti meille naapurissa olevat tuhoutuneet rakennukset. Hänellä oli valokuvia lähipiirin asukkaista, jotka oli kylmäverisesti teloitettu vuonna 1968 naapuruston pihapiirissä. Vietnamilaisten kansallisuutta symboloivat patsaat tuhottiin ja kotien päälle pudotettiin pommeja, napalmia ja vaikka sun mitä. Cam käytti meitä myös skootterilla lyhyen matkan päässä katsomassa perustuksiin saakka tuhoutuneita asuinrakennuksia, joiden pihoilla oli edelleen kertasingon palasia. 
 Mies, joka ei pysty puhumaan eikä kuule, kertoi meille Vietnamin sodan historiasta enemmän kuin kukaan puhumaan pystyvä on vielä tähän mennessä meille kertonut. En ole juurikaan viitsinyt ottaa sotaa puheenaiheeksi kenenkään kanssa, sillä tapahtumat ovat ihmisillä vielä varsin tuoreessa muistissa. Cam kuitenkin kertoi avoimesti kaikesta. Hänen avoimuutensa ja innokkuutensa asioista kertomiseen oli ilmeisesti tehnyt vaikutuksen muihinkin; Camilla oli valokuva vuodelta 1996, jolloin hän oli samaisella rannalla tavannut kanadalaismiehiä. Toinen miehistä oli kirjoittanut Camille kirjeen, jossa hän pyysi saada lisätietoa sodan tapahtumista. Mies olisi tahtonut kirjoittaa Camista ja Camin kertomista asioista kirjan.

Cam vaimoineen

Yksi naapurin tuhoutuneista rakennuksista

Maastosta löytyy edelleen singon palasia

  Hoi Anin retki oli kaiken kaikkiaan hyvin antoista. Säät suosivat ja saimme kuulla palan historiaa paikallisen kertomana. Löysimme vielä maanantaina rannan, jolla ei ollut meidän lisäksemme kuin muutamia ihmisiä ja nautimme merivedessä polskimisesta, sillä aallotkaan eivät olleet liian suuria vaan keinuttivat mukavasti mukanaan. Tiistaina me viimeiset reissaajat palasimme Huen kotiin junalla sillä junat pohjoiseen kulkivat nyt ihan sujuvasti. Junamatka oli mukava ja maisemat Marble Mountainin rinteiltä hulppeat! Vahinkona allekirjoittanut sai ilmeisesti jostain matkan varrelta jonkinlaisen vatsapöpön, josta olen saanut seuraa nyt kolmena päivänä. Toivottavasti viimeiset päivät eivät kulu kokonaan sairasteluun, sillä lähtö kotiin lähenee uhkaavasti! Nyt odottelemme jännityksellä perjantain Halloween-juhlia, jotka erään Brown Eyes-baarin omistaja on luvannut meille järjestää (: Tiedossa hassua pukeutumista, lepakkokakku, lyhtyjä, Halloween-musaa ja hyvää ruokaa!

 T: J