See you!

 Viimeisimpinä päivinä olemme odottaneet Halloweenia kolmena iltana, vierailleet keisarin haudalla ja 60-luvun vankityrmissä.
Aloitetaan Halloweenista. Tilasimme "olohuoneeseemme" Brown Eyesiin yhdistetyt Halloween/läksiäisjuhlat tämän viikon torstaille. Sovimme omistajan kanssa jo reilusti aiemmin päivämäärästä, ruokatarjoiluista, kakusta ja muusta oheissälästä ja tiedossa oli hauskaa Halloween-pukeutumista niin meidän, kuin henkilökunnankin osalta. Torstaina nökötimme kasvomaalit naamassa, hautapölyä (talkkia) vaatteilla ja noidanhatut päässä hiljaisen Brown Eyesin pihalla. Henkilökunta naureskeli asuillemme, mutta kukaan ei tuntunut tietävän tilatuista kemuista saati ruokatarjoiluista. Omistajaa ei näkynyt missään ja hetken tiedustelujen jälkeen saimme selville, että juhlat ovat joko perjantaina tai lauantaina. Päivät olivat menneet sekaisin. Ilta oli kuitenkin ihan hauska ja perjantaina otimme uusinnan pukeutumisen suhteen. Paikkaa ei oltu vieläkään koristelu ihan täysin loppuun saakka ja paria päivää aiemmin aloitetut seinän maalauksetkin olivat vielä kesken. Saimme kuitenkin juhlamme, ruokamme ja kakkumme! Tarjolla oli vietnamilaista naposteltavaa ja huikean näköinen kakku, joka kuitenkin koostui lähestulkoon ainoastaan kermasta.

Kevätkääryleitä, riisipaperia, kasviksia, kastikkeita ja possua

Privaattijuhliemme kakun koristelua

Lauantaille oli vielä tiedossa jotakin extraa ja lupauduimme silloinkin pistäytymään katsomassa viimesilauksin koristeltua juhlapaikkaa. Kolmantena Halloween-iltanamme tyydyimme pelaamaan pari bilismatsia ja huojuvaa tornia, vaikka sen illan kakku oli vielä paljon meidän kakkuamme hulppeampi.

 Perjantaina ennen juhlia otimme porukalla skootterit allemme ja lähdimme huristelemaan Huen ympäristöön. Tarkoituksena oli etsiä keisari Tu Ducin hautaa ja erästä vankila-aluetta, josta ei lue minkäänmoisissa matkakirjoissa halaistua sanaa. Aikamme ajeltuamme osuimme kuin vahingossa keisarin hauta-alueen porttien ulkopuolelle. Karttoihin ei näemmä ole juuri luottamista, sillä niissä ei ole merkittynä puoliakaan teistä, joita pitkin ajelimme. Keisarin hauta-alue oli siisti ja hyvin hoidettu ja muutenkin monin kerroin vaikuttavamman näköinen alue kuin esimerkiksi Huen keskustassa oleva Imperial City. Alue oli suuri ja sille mahtui puistikkoa, lampea ja monenmoista rakennusta. Keisari itse elinaikanaan oli mukana suunnittelemassa aluetta ja olipa hänellä siellä ollessaan niinkutsuttu toimisto sekä vapaa-ajan rentoiluun tarkoitettu paviljonki. Itse hautamausoleumi on aika simppeli ja keisarin sekä hänen ensimmäisten vaimojensa haudat noudattavat samaa kaavaa, tosin keisarin itsensä hauta-arkku on hieman koristeellisempi (oli kuitenkin ilmeisesti vaatimaton keisari arkun suhteen). Aluella kiertely oli mukavaa ja mielestäni hyvin sisäänpääsymaksunsa (alle 2€) väärti.

Portti keisarin "toimistolle

Osa rakennuksista on raunioitunut

Puupuisto

Keisaria vartioiva mandariinisotilas

Keisarin hauta

 Jatkoimme skopoilla aikamme harhailtuamme vankilalle. Alueella oli 8 vankilaa, jotka ovat olleet käytössä vuonna 1963. Kopperoista enää yksi on pystyssä ja kunnostettu kuvaamaan vankien oloja. Rakennuksen sisälle on tehty ajan mukaiset pikkuruiset sellit ja puunuket esittävät vankeja ja vartijoita. Olot ovat olleet todella ankeat ja mitättömät ja kuulemamme mukaan vangit ovat joutuneet tyydyttämään nälkäänsä rotilla. Vuonna 2005-2006 alueen lähistölle rakennettiin temppeli ja patsas vankilan uhrien muistoksi. Alue oli pienehkö, mutta vaikuttava.

Vankien oloja

Vankien muistopatsas

  Nyt on allekirjoittaneen kuukausi Vietnamissa täysi vaikka vielä olisin voinut tänne jäädäkin. Hetkisen kuluttua lähtee suunta kohti lentokenttää; tiedossa reilut 25 tuntia matkustamista ennenkuin kotimaan kamara on huomispäivänä saavutettu. Luovutan siis bloggailemisen ilon blogin oikeille omistajille ja kiitokset lukijoiden mahdolliselle mielenkiinnolle! (:

T: J 

Hoi An II

 Nyt pitkästä aikaa lisää tekstiä! (: Hoi Anista on palattu "kotikaupunkiin" jo itseasiassa maanantaina ja loput porukasta tiistaina. Reissu oli aivan mahtava ja blogin isäntäväen lomakin ilmeisesti tuntui aivan lomalta.
 Lauantain tutkailimme kaunista Hoi Anin kaupunkia pyörällä. Kaupunki on ollut 1400-1800-luvuilla Keski-Vietnamin tärkein kauppakaupunki, jonka ilmeisesti kiinalaiset perustivat. Hoi Anin läpi kulkeva joki on ollut tärkeässä asemassa kauppatavaraa kuljetettaessa. Hoi Anissa näkyvät selvästi kiinalaisvaikutteet monissa vanhan kaupunginosan rakennuksissa ja temppeleissä. Lauantaina totesimme myös Hoi Anin lähimpänä olevan Cua Dai-rannan olevan yllättävänkin upea!

Ranta jatkuu loputtomiin molempiin suuntiin

 Kaupunki on nykyisin täynnä räätäleitä ja kengäntekijöitä joten tulihan molempien käsityöntaitajien kykyjä testattua ;) Vaatteita ja kenkiä saa edullisesti ja kaikkea saa muotilehtien ja kuvastojen sivuilta sekä trendimerkkien mallistoista. Kannattaa varautua kuitenkin että "merkkikengän" merkki on maalattu kenkään sapluunan avulla.

 Loistavinta koko Hoi Anin reissussa oli sunnuntaipäivä, jolloin uskaltauduimme ottamaan allemme skootterit.

Skootteriopettelua

 Lähdimme tutkimaan Hoi Anin pienen keskusta-alueen ulkopuolta ja maaseutua nauttien auringonpaisteesta ja skootterilla ajon hauskuudesta! Määränpäätä ei ollut ja se tekikin ajelusta nautittavan leppoisaa. Kaupungin laitaman tiet olivat sopivan rauhallisia meille ajaa, sillä kaupungin ruuhkassa ajaminen osaa olla raivostuttavaa ihmisten poukkoillessa lähes miten sattuu (totesimme myös sen). Ajelun lomassa käännyimme suuremmalta tieltä poikkikadulle nähtyämme taivaanrannassa pilkottavan meren. Poikkesimme tietämättämme historiastakin kuuluisalle, yli 20 kilometriä pitkälle China Beachille. Rannalle saapui seuraksemme pian koko päivän kruunannut mies. Mies (ilmeisesti hänen nimensä on Cam) oli kuuromykkä, joka selkeällä elekielellä ja rannan hiekkaan kirjoittamalla kysyi kotimaatamme ja ikiämme.

Cam kirjoittamassa maihinnousujen vuosilukuja

"Esittelyiden" jälkeen Cam ryhtyi kertomaan meille monia onnettomuuksia kohdanneen rannan historiasta. Hän kirjoitti hiekkaan jenkkien ja korealaisten maihinnousun vuosilukuja ja selitti kuinka kaikki maat olivat ottaneet yhteen ja kuinka ranta ja sen asukkaat olivat kokeneet karun kohtalon monena vuotena (lisäksi rannalle oli iskenyt tämä kuuluisa tsunamikin). Pian mies kutsui meidät kotiinsa, joka oli samaisen rantatien päässä. Kaveri oli ilmeisesti bongannut meidät saapuessamme rannalle hänen kotitalonsa editse. Asetuimme istumaan pihalle ja saimme juodaksemme vietnamilaista teetä (joka on muuten hyvää!). Kotonaan mies esitteli vaimonsa, joka oli myöskin saanut kokea sodan karmeudet. Naisella oli ilmeisesti sirpaleita selässä, kädessä, jalassa ja päässä, joka heikensi hänen näkökykyään. Nainen joutuu varmaankin loppuelämänsä syömään monia eri lääkkeitä vaivoihinsa. Cam kertoi meille lisää rantaa kohdanneista karmeuksista ja näytti meille naapurissa olevat tuhoutuneet rakennukset. Hänellä oli valokuvia lähipiirin asukkaista, jotka oli kylmäverisesti teloitettu vuonna 1968 naapuruston pihapiirissä. Vietnamilaisten kansallisuutta symboloivat patsaat tuhottiin ja kotien päälle pudotettiin pommeja, napalmia ja vaikka sun mitä. Cam käytti meitä myös skootterilla lyhyen matkan päässä katsomassa perustuksiin saakka tuhoutuneita asuinrakennuksia, joiden pihoilla oli edelleen kertasingon palasia. 
 Mies, joka ei pysty puhumaan eikä kuule, kertoi meille Vietnamin sodan historiasta enemmän kuin kukaan puhumaan pystyvä on vielä tähän mennessä meille kertonut. En ole juurikaan viitsinyt ottaa sotaa puheenaiheeksi kenenkään kanssa, sillä tapahtumat ovat ihmisillä vielä varsin tuoreessa muistissa. Cam kuitenkin kertoi avoimesti kaikesta. Hänen avoimuutensa ja innokkuutensa asioista kertomiseen oli ilmeisesti tehnyt vaikutuksen muihinkin; Camilla oli valokuva vuodelta 1996, jolloin hän oli samaisella rannalla tavannut kanadalaismiehiä. Toinen miehistä oli kirjoittanut Camille kirjeen, jossa hän pyysi saada lisätietoa sodan tapahtumista. Mies olisi tahtonut kirjoittaa Camista ja Camin kertomista asioista kirjan.

Cam vaimoineen

Yksi naapurin tuhoutuneista rakennuksista

Maastosta löytyy edelleen singon palasia

  Hoi Anin retki oli kaiken kaikkiaan hyvin antoista. Säät suosivat ja saimme kuulla palan historiaa paikallisen kertomana. Löysimme vielä maanantaina rannan, jolla ei ollut meidän lisäksemme kuin muutamia ihmisiä ja nautimme merivedessä polskimisesta, sillä aallotkaan eivät olleet liian suuria vaan keinuttivat mukavasti mukanaan. Tiistaina me viimeiset reissaajat palasimme Huen kotiin junalla sillä junat pohjoiseen kulkivat nyt ihan sujuvasti. Junamatka oli mukava ja maisemat Marble Mountainin rinteiltä hulppeat! Vahinkona allekirjoittanut sai ilmeisesti jostain matkan varrelta jonkinlaisen vatsapöpön, josta olen saanut seuraa nyt kolmena päivänä. Toivottavasti viimeiset päivät eivät kulu kokonaan sairasteluun, sillä lähtö kotiin lähenee uhkaavasti! Nyt odottelemme jännityksellä perjantain Halloween-juhlia, jotka erään Brown Eyes-baarin omistaja on luvannut meille järjestää (: Tiedossa hassua pukeutumista, lepakkokakku, lyhtyjä, Halloween-musaa ja hyvää ruokaa!

 T: J

Tiger Arena ja loppuloman suunnittelua

 Edellisessä kirjoituksessani lupasin kirjoitella enemmän tiikeriareenasta (Ho Quyen), jota kävimme katsomassa tämän viikon maanantaina. Areena sijaitsee muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta hieman maalaismaisemmassa ympäristössä. Otimme aamulla polkupyörät ja polkaisimme kohti tätä Unescon perintökohdetta. Reitti on suoraa tietä, vaikka poikkesimmekin vahingossa sivutielle jolta löytyi kylläkin kivoja maisemia, suuri hautausmaa ja lehmiä (: Kyseessä on siis 1800-luvun alkupuolella rakennettu ympyränmuotoinen kiviareena, jossa keisari ja ylimysperheet huvittelivat katsomalla tiikereiden ja elefanttien taisteluja. Elefantit ja tiikerit taistelivat keskenään gladiaattorityyliin kuolemaan saakka. Perinteisesti vietnamilaisessa kulttuurissa tiikereitä on pidetty pelättyinä petoina, jotka ovat syöneet avuttomia kyläläisiä ja heidän karjaansa. Elefantteja taas on arvostettu jaloina eläiminä, jotka kuvastivat omistajaperheidensä vaurautta ja elinvoimaa. Taistelut on siis tavallaan pidetty "hyvisten ja pahisten" välisinä kamppailuina. Koska elefantteja arvostettiin enemmän kuin tiikereitä, norsut saivatkin yleensä taisteluissa epäreilun etulyöntiaseman. Tiikereiltä poistettiin kynsiä ja viilattiin hampaita tylsemmiksi, jotta elefantit lähestulkoon aina voittivat ottelut. Tiikereiden ketterä liikkuminen toi showhun vain lisää näyttävyyttä eikä eläinparoilla ollut juurikaan mahdollisuutta voittaa.

 Taisteluesityksiä järjestettiin yleensä kerran vuodessa ja viimeinen pidettiin vuonna 1904. Tämän jälkeen areenalla kuitenkin pidettiin vielä elefanttinäytöksiä vuoteen 1945 asti.

Areenan sisäänkäyntiportti

Sotilaiden ja alempiarvoisten katsojien portaat katsomoon

Muurin aukoista tiikerit saapuivat estradille pienistä kopeistaan

Koppien seinillä on nähtävissä tiikereiden raapimajälkiä

  Parinsadan metrin päässä areenasta on alue, jossa kuninkaallisten sotanorsuja palvottiin ja haudattiin. Long Chau-temppelin paikallinen nimitys on Dien Voi Re eli Itkevien elefanttien palatsi. Arvokkaat eläimet pääsivät omaan hautapaikkaansa heitettyään henkensä (yleensä muutoin kuin tiikeritaisteluissa).

Itkevien elefanttien palatsin vastapäätä oli nätti pikku lampi

Long Chaun pääportti (oviaukot on muuten suunniteltu n.150 cm pitkille)

Norsupatsas

  Kulttuurikohteita ja nähtävyyksiä olisi Huessa vielä vaikka muille jakaa, esimerkiksi keidenkään keisarien hautoja emme ole nähneet. Allekirjoittaneella poikaystävineen alkaa vaan aika käydä jo suhteellisen vähiin ja nyt täytyykin jo suunnitella mitä haluamme loppuajallamme tehdä. Tänään torstaina kävimme ostamassa seitsemälle hengelle bussiliput Hoi Aniin, jossa olemme viikonlopun yli. Ajatuksena on ehtiä tutustumaan siihenkin kaupunkiin edes hieman. Jälleen kerran aioimme lähteä matkaan junalla, mutta Vietnamiin kauneimman junareitin näkeminen ei vaan tahdo nyt meille onnistua. Junia pitäisi kulkea Huen/Da Nangin/Hoi Anin välillä kuusi päivittäin, mutta näistä vain yksi - Huesta klo 5.25 lähtevä - kulkee huomenna. Todennäköisesti junaliikenteen katkeamisen syynä ovat edelleenkin pohjoisessa virtaavat tulvat. Köröttelemme siis taas reilun neljän tunnin ja 120 kilometrin matkan lämpöisessä bussissa huomenaamulla klo 8... (: Seuraavan kerran todennäköisesti kuulette Vietnamin uutisia siis ensi viikolla, kunhan koko konkkaronkka on selvinnyt takaisin "kotikaupunkiin". Lopuksi muutama kuva tiikeriareenan reitin varrelta.

 T: J

Moikka!

Ja terveisiä Huesta :)

Jenni on pävittänyt ihanasti meidän matka kuulumisia, joten nyt minä kerron vähän meidän viimeaikaista töistä.

Lauantaina pidimme ensimmäisen varsinaisen "workshopin" lapsille. Juttelimme lasten kanssa tunteista, mitä tarkoittaa ilo ja suru. Miten käyttäydymme silloin, kun olemme iloisia/surullisia ja miten voimme auttaa kaveria, jos hän on surullinen. Jännitimme kovasti, että miten se tulee menemään. Mutta se sujui erittäin hyvin. Tulkkimme käänsi kysymyksemme vietnamiksi ja lapsilta tuli paljon hyviä vastauksia. He jaksoivat keskittyä hyvin aiheeseen. Lopuksi pyysimme piirtämään heitä jotain tunteisiin liittyvää. Otimme kaikki mahdolliset kuvat pois, koska lapset kopioivat mielellään eri kuvia paperille. Lapsilta tuli paljon erilaisia piirroksia ja erittäin hyviä tarinoita. Osa piirsi jalkapallo ottelusta, voittajilla oli hymy huulilla, mutta pelin hävinneillä oli suru silmässä. Osa piirsi puistosta, missä voisi olla perheen kanssa. Tästä aamupäivästä tuli oikein hyvä mieli ja jotenkin saatiin lapset mahtavasti avautumaan meille.
Iltapäivällä oli sitten mukavaa leikkiä ja pelailla lasten kanssa. Pelattiin mm. jalkapalloa ja luettiin englannin kielisiä koulukirjoja.




Täällä lapset osallistuvat kodinhoidollisiin töihin jo pienestä pitäen. Lapset alkavat pesemään jo nuoresta pitäen omat pyykkinsä ja auttavat ruuan laitossa. Hymyssä suin kuitenkin sitä tekevät ja välillä huutelevat jotain kavereilleen tai meille.

Tänään tiistaina menimme pitämään leipuri opiskelijoille englanninkielen tuntia. Käsittelimme työhaastattelua, mitä siellä voidaan kysyä ja miten niihin kannattaa vastata. Osa pojista halusi tulla luokan eteen esittämään haastattelijaa/haastateltavaa. Todella rohkeita poikia olivat, vaikka osa ei juuri englantia puhunutkaan. Tunnin päätteeksi soitimme heille Zen Cafen kappaleen todella kaunis ja Volbeatin Radio girl. Pojat pyysivät edellisellä kerralla, että voisimme soittaa suomalaista musiikkia. Tunnin loputtua osa pojista tuli kiittämään meitä ja sanoivat, että he oppivat paljon. Tällä tunnilla oli myös Hy (paikallinen pomomme) mukana ja häneltä saimme myös positiivista palautetta ja ideoita ensi kertaan. Hyvä me!! :)





Olen paljon pohtinut suomen ja vietnamin kulttuurien välisiä eroja ja niistä juttelimme erään paikallisen vapaaehtoisen englanninkielen opettajan kanssa. Täällä lapset ovat niin ahkeria ja opiskelevat kovasti. Leikille ja hauskanpidolle ei juuri jää tilaa. Tämä enkun opettaja sanoi, etteivät lapset sitä niin kaipaakkaan täällä. Minusta tämä oli jotenkin surullista, koska itse ajattelen, että leikki on lapsen työtä ja sitä kautta saadaan erilaisia oppimis kokemuksia. Mutta on rikastuttavaa jutella näistä asioista paikallisten kanssa ja siinä samalla itse voi paremmin ymmärtää kuinka täällä toimitaan. Tuntuu kuitenkin surulliselta nähdä lapsia,jotka ovat vanhempien mukana töissä aamusta iltaan, joka päivä. Esim. yhdessä meidän kantaravintolassa pieni lapsi pyörii äidin jaloissa pitkiä aikoja. Muutenkin täällä tulee ajateltua paljon suomen toimintatapoja. Voidaan olla ylpeitä siitä, että sosiaalihuolto toimii ja lapset huomioidaan yksilöllisesti. Kuitenkin nyt minulle on tullut mieleen, että pyrimmekö suojelemaan esim. lapsia liikaa. Jokainen kulttuuri on tietysti erilainen omine vahvuuksineen ja heikkouksineen.

t.Tarja/Liinu

Viikon kuulumisia lyhyesti

 Blogiin pääseminen on ollut hiukan kyseenalaista monen päivän ajan, siksi emme ole juurikaan saaneet kirjoitettua viime viikon tekemisiä ja kuulumisia blogiin. Nyt aion kertoa lyhkäisesti mitä kaikkea olemme puuhanneet viime viikolla (:

 Viikko meni sujuvasti paikallisten kanssa tuttavuutta tehdessä ja jonkin verran myös Huen nähtävyyksiä ihaillessa. Sanna ja Tarja tosiaan tutustuivat aiemmin vietnamilaisiin opiskelijatyttöihin, jotka kutsuivat meidät kaikki viime viikolla Parfyymijoen varrella olevaan kahvilaan iltaa istumaan. Tapasimme kolme opiskelijatyttöä ja yhden -pojan joen vierellä olevassa puistossa, josta siirryimme viettmään "pientä juhlaa" kahvilan penkeille. Opiskelijoilla oli mukanaan pientä purtavaa, kuten miniomppuja ja rambutaneja, sekä mariekeksejä muistuttavia pikkuruisia keksejä. Suosikiksemme nousivat kuitenkin ilmeisesti chilillä maustetusta kevätkääryletaikinasta kuivatut kakkarat, joita rouskuttelimme innoissamme. Veimme myös itse herkuteltavaa uusille tuttavuuksillemme ja juttelimme paikallisten ja suomalaisten kulttuurieroista ja -tavoista. Mukanamme oli Suomi-valokuvakirja, joka on osoittautunut ihan hyväksi keinoksi kertoa joitakin asioita kotimaastamme (: Opiskelijat olivat jo suunnitelleet monia muitakin tilaisuuksia, joihin voisimme ottaa osaa, kuten heidän englanninryhmänsä keskustelutunnit viikonloppuisin. Sovimme tälle viikolle (ja juurikin tälle päivälle, eli tiistaille) tapaamisen puistossa, josta siirrymme erinomaiseksi havaitsemaamme vakkariruokapaikkaan. Tarjoamme tytöille ja mahdollisille pojille ruuat.

Kuva herkkupöydästämme (ja polvistani)

 En enää edes muista minä päivänä, mutta kävimme vilkaisemassa myös Huen pakko-nähdä-kohdetta eli Keisarin kaupunkia. Kaupungin tai oikeammin linnoituksen ympärillä oleva muuri teki jo aiemmin alueen kiehtovaksi ja muuria kiertävä kapea puistoalue vallihautoineen on nätin näköinen, mutta sisäpuolelle päästyämme alue oli valitettava pettymys. Rakennusten kunnostustyö on ilmiselvästi keskeneräistä ja monia osia alueesta peittää villiintynyt ruohikko, rakennusjäte ja muu roju, jota ei ole raivattu pois. Pihamaat ovat epäsiistin näköiset eikä alueella ollut mukavaa kiertää kun paikka näytti jättömaalta, jonne keisarien aikaiset rakennukset ja Vietnamin sodassa tuhoutuneiden rakenteiden rauniot ovat unohtuneet. Alueella oli todella hienoja yksityiskohtia, mutta kokonaisuus jäi aika mitäänsanomattomaksi. Kaiken kruunasi masentunut, yksinäisen oloinen norsu, joka seisoskeli tylsänä keskellä aukeaa nurmialuetta ):

Citadelin ilmeisesti ainoa loppuunasti kunnostettu rakennus, jonka sisällä ei saanut kuvata

Keisarin kaupungin ruohottuneita raunioita

Lohikäärmehevonen

Yksinäinen norsu

 

 

(Nämä kuvat liittyvät allaolevaan tekstiin) Myyjänainen veneajelulta

Ohiajavia miehiä todella matalalla paatillaan

 Torstaina kävimme tunnin mittaisella paattiretkellä Parfyymijoella. Saimme tingittyä hinnan 20 000 dongiin per nenä (27 000 d = 1 €) ja hyppäsimme lohikäärmeveneen kyytiin. Tunnin mittaisen matkan ensimmäisellä lenkillä kanssamme veneessä oleskeli myyjänainen, joka teki työnsä hyvin ja sai kaupusteltua meille viileiden juomien lisäksi tuliaisia ja vaatekappaleita myös itsellemme. Veneen nokassa istuskelu oli leppoisan rentouttavaa ja vaikka matka, jonka teimme olikin lyhyt, oli paatissa istuskelu ja joen ja maisemien katselu virkistävää. Kävimme vilkaisemassa joen keskellä olevassa saaressa asuvien kalastajaperheiden elämää ja seurasimme ohi lipuvia mitä kummallisempia veneitä.

  Tapasimme torstai-iltana myös Sannan ja Tarjan työpaikan tulkkitytöt. Istuskelimme iltaa samaisessa joenvarsikahvilassa kuin opiskelijoiden kanssa ja rupattelimme myöskin niitä näitä kotimaittemme kulttuurieroista ja tapojen eroavaisuuksista. Ilta sujui mukavasti rupatellessa ja tytöt olivat kovin iloisia kun saavuimme tapaamaan heitä (: 

 Viikonloppuna allekirjoittanut kärsi pienestä flunssansta, joka jatkuu edelleen. Räkäinen olo kaiken kuumuuden ja kosteuden keskellä ei ole mikään paras mahdollinen olotila, mutta lääkkeiden voimalla aion tervehtyä pian ja olo onkin parempaan päin. Viikonloppuna saimme myös kuulla Huessa työskenteleviltä jenkkisotilailta Vietnamiin tulossa olevasta taifuunista. Olemme nyt parin päivän ajan odotelleet sitä tulevaksi, vaikka sen pitäisi ilmeisesti sivuuttaa Hue tuoden tänne ohikulkiessaan vain sadetta ja tuulia. Tänään hoitajaopiskelijat olivat kuulleet työpaikallaan sairaalassa taifuunin olevan tulossa huomenna keskiviikkona, joten kävimmekin tänään ostamassa ruokatarpeita huomisen mahdollista hotellipäivää varten. Toivon mukaan kyseessä oleva taifuuni ei ole kuitenkaan Megi, joka oli Filippiineillä tappanut 11 ihmistä ja saanut muutenkin aikamoista tuhoa aikaiseksi ): 

 Yritän päästä huomenna jatkamaan kirjoittelua. Eilen pistäydyimme tiikerien ja elefanttien taisteluareenalla, josta haluan kirjoittaa hieman enemmän. Aion myös laittaa blogiin hiukkasen kuvia viime viikon tapahtumista.

 Myrskyä odotellen, J



 

Kuukausi takana ja kaksi edessä!

No niin, nyt ollaan kuukausi oleiltu Huen ihanassa kaupungissa ja tunnelmat edelleen loistavat. Hue on kaupunkina juuri sopivan kokoinen, ei liian mahdoton maalaistytölle. Tänne on ollut helppo asettua ja sopeutua. Ihmiset on ystävällisiä ja heihin on helppo tutustua. Tänään opiskelija tytöt joihin tutustuttiin puistossa, haluavat pitää meille pienet juhlat :-) Kun kysyttiin mitä voidaan tuoda tullessamme, vastaus oli "ei mitään, tämä on meille kunnia että saamme pitää teille juhlat"!!

Opiskelija tytöt puistossa.

Ollaan jo tultu tutuiksi katukuvassa, riksakuskitkaan eivät enää niin paljoa ahdistele kuin alussa. Heidän on vaikea ymmärtää että me todellakin haluamme kävellä ympäri kaupunkia ja katsella ympärillemme, emmekä ole aina menossa juuri tiettyyn kohteeseen, "one hour, twenty dongs to citadel, to market". Pyöräily sujuu yllättävät helposti, vaikka liikenne on kaaosmaista välillä, kaikkine pyörineen ja skoottereineen. Autoja liikenteessä on tosi vähän, mutta ne mitkä on ovat sitten tosi hienoja. Jotain mersuja ja semmosia. Skootterilla ajaessa on kypärä pakko, paitsi ei lapsilla. Täällä vallitsee sellainen käsitys, että lapsen pää ei kehity normaalisti jos käytetään kypärää :-( Surullista. Usein koko perhe ajaa samalla skootterilla, äiti, isä ja kaksi lasta.

Olen iloinen että kaksi kuukautta vielä jäljellä, tää on ehkä yksi elämäni ihanimpi kokemuksia monella tavalla. Vietnam, ja se tapa ja tyyli miten ihmiset täällä elävät ja olevat on tehnyt minuun vaikutuksen. Ilon ja onni on mahdollista, vaikka aineellista hyvää ei juurikaan olisi. Toki tämän olen keksinyt jo aiemminkin,mutta täällä se jotenkin konkretisoituu. Oppiminen ja hyvä koulutus on täällä tärkeää, ja lapset ja nuoret haluavat todellakin oppia. Englanti on kieli, minkä osaamisen tärkeyttä täällä korostetaan jatkuvasti, ja ne lapset ja nuoret jotka sitä saavat opiskella ovat onnellisessa asemassa.

Nyt naapuriin kuuntelemaan juoruja ja sitten hierontaa. Meillä on täällä aivan ihana suomi yhteisö hoitsujen ja sossujen kanssa :-) Siitä enempi joku toinen kerta.

Sanna

Hoi An

Nyt on nopea reissu turistienkin suosimaan, räätälien ja kenkäkauppiaiden kansoittamaan Hoi Aniin tehty. Visiitti oli pikainen, mutta aikomuksena on palata parin viikon päästä tutkimaan kaupunkia tarkemmin. Tämän reissun tarkoituksena oli mennä teetättämään vaatteita, joiden valmistuksessa ajattelimme menevän muutaman päivän ajan.

Bussiliput ostimme etukäteen Asia Travel -matkatoimistosta. Menimme torstaiaamuna odottelemaan hotellin aulaan sovittuun aikaan kello 8.00 bussia, jonka piti hakea meidät hotellilta. Bussi saapui noin klo 8.50. Matka alkoi eri hotelleja kiertämällä ja mukaan pakkautui lisää turisteja. Hotellikierroksen päätteeksi pysähdyimme ja saimme tietää, että Da Nangiin ja Hoi Aniin menevien täytyy vielä vaihtaa bussia. Lähdimme siis vihdoin Huesta n. klo 9.30. Bussi oli harvinaisen pomppivaa laatua ja varsinkin meidän takapenkkiläisten olot olivat mutkaisilla teillä mukavat. Matka oli kuitenkin kokemisen ja näkemisen arvoinen, vaikka aikaa kuluikin lopulta reilu tunti kauemmin kuin alunperin oli tarkoitus.

Menomatkan pomppu-bussi

  Reitti Hoi Aniin oli kaunis ja kulki läpi kaupunkien, maaseudun riisipeltojen ja metsäisten vuorten. Maaseudun asumukset olivat hieman harvemmassa ja vielä yksinkertaisempia kuin kaupungissa. Reitti kulkee merenrantaa pitkin ja matkan varrella näkyi myös soutelijoita pikkupaateissaan ja kauempana suurempia kalastusaluksia. Pelloilla oli paljon vesipuhveleita, kanoja ja ankkoja, joita hengaili myös ihan talojen ulko-ovien edessä. Koiria täällä on todella paljon myös kaupungissa, mutta maaseudulla näkyi myös muutamia kissoja, joita Huen kaupungissa on tähän mennessä bongattu ainoastaan yksi. Tie nousee välillä kukkuloiden ylitse ja nouseminen vuorten rinteiden mutkaisia väyliä pitkin oli onneksi rauhallista, eikä tarvinnut pelätä autoilijoiden kaahailevan rinteitä hurjaa kyytiä. Maisemat ylhäältä olivat todella kauniit ja näkemisen arvoiset.

Maisema pysähdyspaikalta

 Hoi Aniin päästyämme ja melkein heti bussista ulos astuttuamme seuraamme lyöttäytyi nainen, joka rupatteli niitä näitä ja lupasi näyttää meille lyhyen reitin hotellillemme. Samalla hän muisti mainita omistavansa räätäliliikkeen lähellä hotellia, joten muistaisimmehan poiketa sielläkin kaupungissa ollessamme. Hotellillamme Green Fieldillä on kaksi tähteä ja hotelli vaikutti ihan siistiltä. Henkilökunta yritti ahkerasti patistaa meitä tiettyihin ruokapaikkoihin ja tiettyjen räätälien luo. Huone, jossa majoituimme oli ihan siisti, vaikka siellä olomme aikana saimmekin tutustua neljään kylpyhuoneessa majailevaan torakkaan.

 Nopean reissumme aikana saimme kuitenkin kaikki neljä teetettyä itsellemme seuraamme lyöttäytyneen räätälinaisen putiikissa vaatteita. Itselleni teetätin kiinalaistopin, tulppaanihameen ja villakankaisen talvitakin, Sanna ja Tarja molemmat teettivät myöskin takit ja ainoa miespuolinen seurueemme jäsen sai itselleen tyylikkään kolmeosaisen liituraitapuvun. Takeille tuli hintaa n. 45€/kpl, topille ja hameelle 13€/kpl ja puvulle 80€. Ei noilla hinnoilla Suomessa teetätetä juuri mitään. Sannan ja Tarjan takit lähtivät siis vajaan vuorokauden kestäneen valmistuksen jälkeen jo matkaan, mutta meillä kahdella muulla ei ollut mukana rahaa, joilla olisimme voineet vaatteemme lunastaa. Kuka olisi arvannut palvelun olevan noin nopeaa? Oletettavasti Singerit ovat surissee koko yön ahkerasti tilaustemme takia...

 Hoi Aniin tutustuminen jäi kuitenkin suhteellisen vähiin ajan puutteen vuoksi. Palaamme kaupunkiin kahden viikon kuluttua ja silloin ehdimme tutkia kaupungin nähtävyyksiä ja tarjontaa paremmin. Ainakin kenkäkauppoihin täytyy tutustua (: (niissäkin kengät valmistetaan kunkin jalalle sopivaksi ja samoin valmiit kengät luvattiin jo seuraavalle päivälle). Paluumatka Hueen sujui vähemmän pomppivalla bussilla, vaikka matka-aika venähti tällöinkin tuntia pitemmäksi kuin oli tarkoitus.

 Tänään sunnuntaina aamupäivä meni postiasioita hoitaessa (katsotaan kuinka kauan Kusti polkee) ja blogin emännät olivat menossa töihin, kunnes saivat tietää ettei töitä tälle päivälle ollutkaan tiedossa. Nyt illalla alkavat bileet Sannan ja Tarjan auvoisan, kuukauden ajan kestäneen avoliiton kunniaksi! See ya next time!

T: J

Vierailevan bloggaajan ensimmäiset päivät Vietnamissa

Heipä hei!




 Tällä kertaa Sannan ja Tarjan blogissa kirjoittelee vierailija (Sannan sisko), joka saapui Vietnamiin toisen vierailijan kanssa sunnuntaina. Nyt on vietetty muutama päivä Huen vilkkaassa kaupungissa ja on aika kirjoittaa ensimmäisten Vietnamin päivien kuulumisia.


 Kulutettuamme melkein kokonaisen viikonlopun lentokentillä ja -koneissa saavuimme sunnuntai-iltana sateiseen Huen kaupunkiin. Huen pikkuruisella ja simppelillä lentokentällä odotteli kuski lapun kanssa ja matkamme kohti hotelli Binh Duong IV:sta kohti alkoi. Hotelli on sama, jossa Sanna ja Tarja asustelevat ja he olivat ystävällisesti varanneet meille valmiiksi hotellihuoneen ja kuskin hotellille siirtymistä varten. Kuski yritti hieman huonolla englannilla jutustella matkan aikana, mutta ainakin meikäläinen tyytyväisenä pällisteli hurjana sateessa kaahailevia mopoilijoita ja teiden varsille kyhättyjä kojuja ja ihmisten asumuksia. Alkufiilikset ja maisemat muistuttivat kovasti matkaa Thaimaan Phuketin lentokentältä silloiselle hotellille. Pitkä lentomatka oli varmasti kaiken arvoinen.


 Ensimmäiset päivät ovat kuluneet Sannan ja Tarjan perässä liikuskellen. Olemme kulkeneet samoja reittejä ja katuja, mutta meikäläisen suuntavaisto ei tällä maaperällä oikein tahdo toimia. En osaisi kulkea yksin ilman karttaa, tosin siitäkään ei ehkä olisi apua, sillä kaikkia pieniä katuja siinä ei näy. Kaikki kadut ovat täynnä "kioskeja", hedelmäkauppiaita, räätäleitä, vaate- ja kenkäkauppoja, sekä mopoja, skoottereita, skoottereita ja skoottereita ja näyttävät siksi aluksi samanlaisilta. Autoja on suhteellisen vähän liikenteessä, mutta ne muutamat ovat yleensä melko uusia ja hienoja. Osaa merkeistä en ole kuullutkaan.


 Maanantaina sateli yhä (kuulemma lähes tauotta jatkunut sade oli alkanut edellisen viikon tiistaina), mutta todella lämmin ilma (n. 35 astetta) ja kotimaasta hurjasti poikkeavat näkymät auttavat kestämään sen paremmin kuin hyvin. Paikalliset liikkuvat tulvivista kaduista huolimatta pyörillä ja mopoilla samaan malliin kuin auringollakin, niin siis mekin. Vietimme monta tuntia pyöräillen pitkin kaupunkia sadeviitat hulmuten. Pyöräily oli allekirjoittaneelle aluksi pelottava kokemus. Liikenne poikkeaa kovasti Suomen tavoista. Tööttäily on hurjaa. Ilmeisesti tööttäilyjen yksi tarkoitus on vain ilmoittaa edellä ajavalle, että sivulta on ohittamassa läheltä toinen ajaja. Monet myös tööttäävät pelkästään tööttäämisen ilosta. Pyöräily reitin tuntevan perässä rupesi kuitenkin nopeasti sujumaan mallikkaasti ja liikennekin oli kuulemma hiukan rauhallisempaa sateen vuoksi. Kävimme paikallisessa ostoskeskuksessa Big C:ssä, joka on periaatteessa Citymarketin/Prisman kaltainen suuri kauppa. Ostimme jotain pientä naposteltavaa hotellihuoneeseen vedenkeittimen (4€) lisäksi. Saamme siis juoda aamukahvit hotellilla ennen päivän puuhasteluja.


 Tiistain vietimme kävellen lähiseuduilla ja tutkaillen jälleen uusia reittejä ja myyntikojuja. Suomalaispoppoon kanssa on tullut tutuksi vakkariruokapaikat ja putiikit, joista ostaa mekkoja, kenkiä, laukkuja yms. ja löysimmepä vielä kaikille uuden torin. Tori koostuu täyteen myyjiä sulloutuneesta kadusta ja rakennuksesta, jossa myyjiä on sulloutunut moneen kerrokseen vieläkin tiheämmin. Huonoja puolia täällä on se, että myyjät röyhkeästi huijaavat länsimaalaisilta rahaa pyytämällä moninkertaisia summia tuotteista. Kaikesta, missä ei ole hintaa valmiiksi, täytyy siis tinkiä lähes puolet aina pois. Siltikin voi joutua maksaa ylimääräistä. Summat eivät ole suomalaisille suuria, mutta paikallisille ovat eikä huijaaminen ole koskaan mukavaa. Tori on niin suunnaton, ettei sitä ehtinyt kuin pinnalta raapaisemaan, mutta sinne täytyykin palata jonain toisena päivänä ajan kanssa. 


  Tänään keskiviikkona kävelimme rautatieasemalle hankkimaan junalippuja. Aikomuksena on lähteä huomenna reilun 100 kilometrin päässä olevaan Hoi Anin kaupunkiin, kuten Sanna jo kirjoittikin. Juna-asemalla kuitenkin paljastui, että junaliikenne on ollut melkoisen takussa jo neljä päivää pohjoisessa sateiden aiheuttaman maanvyöryn vuoksi. Ainoa huomenna lähtevä juna lähtisi todella aikaisin, eikä paluusta olisi ollut varmuutta. Niinpä päätimme siirtyä plan B:hen eli bussiin. "Sattumalta" asemalla oli mies, joka opasti meidät läheiselle matkatoimistolle, jota kuulemma kehutaan Lonely Planetin matkakirjoissakin. Matka Hoi Aniin olisi maksanut kuitenkin paikallisella mittapuulla liikaa ja vaihdoimme matkatoimistoa yli puolet halvempaan. Huomenna siis lähdemme aamulla muutaman tunnin bussimatkalle kohti Hoi Anin hienoa kaupunkia ja palaamme perjantai-iltana Hueen. Lisää kuulumisia sekä blogin isäntäväeltä, että vierailijalta tulee myöhemmin! Nyt kirjoittaja lähtee pakkaamaan uimapukua ja hammasharjaa reppuun huomisen retkeä varten!


 T: J


 (Pahoittelen kuvien puuttumista, niitä lisäillään myöhemmin.)

Lasten tekemä metsä eläimineen

Joskus täällä vähän sataa :-)

Eilen tuli sitten vettä vähän enemmänkin, paikalliset  soutelivat jopa veneillä. Tulvat ovat täällä normaali sadekauteen kuuluva ilmiö, ja vesi laski ainakin eilen melko nopeasti. Oli aika jännää käppäillä veden valtaamilla kaduilla.Tänään pyöräilty sateessa ja esitelty Jennille ja Joonakselle Huen kaupunkia, täällä on edelleen tosi lämmin vaikka vettä tulee taivaan täydeltä. Loppuviikosta matkataan Hoi Anh:iin, joka on noin sadan kilsan päässä Huesta.Ja siellä pitäis olla paljon shoppailtavaa, pannaan taas satoja tuhansia haisemaan. Mennään ensin junalla DaNangiin, junareitin pitäisi olla kirjan mukaan Vietnamin kauneimpia ja sieltä sitten bussilla Hoi Anhiin.

Jenni ja Joonas toi meillä jälkiuunileipää ja hapankorppuja, kylläpäs oli hyvää :-) Nyt on mukava käydä mahan viereen pötköttelemään.

Chao buoi sang Phunlan!

Nyt ollaan saatu nauttia viikko sateista :-) Tänä aamuna kadut tulvivat ja liikenne tukossa, töihin ei päästy. Tosin nyt ilma jo hieman parempi, mutta tulvien kehittymistä tosi vaikea meidän suomalaisten ennakoida. Fillarointi vaarallista puuhaa, kun kadut täyttyy vedestä. No very good :-)

Tällä viikolla juhlittu Saaran ja Pasin syntäreitä ja vesinukketeatterissa. Teatteri oli ihan ok, mutta ehkä vähän tylsä. Samalla reissulla löydettiin rullaluistelurata, jota mennään heti testaamaan, kuhan "kiireiltämme" keritään. Tänään tulee Jenni ja Joonas tänne, meitsi on ihan happy :-) Ovat jo Saigonissa ja alkuillasta täällä.

Eilen oli tosi kiva työpäivä, tehtiin lasten kanssa viidakko kaikkine eläimineen, lapset olivat tosi innostuneita ja jaksoivat keskittyä hommaan tosi hyvin. Lopputulos on very beutifull!! Ihani ovat lapset, Hop, Hieu, Phe,Hai, Luong,Phi, Binh, Chien, Loan ja Rot :-) Illasta juteltiin vielä leipomon isojen poikien kanssa kaikkea kivaa.